Uncategorized

Tiedote kevään toiminnasta

Kangasalan Naisvoimistelijoiden kaikkien liikuntaryhmien harjoitukset, sekä kevätnäytös on peruttu loppukevääksi valtioneuvoston linjauksista (30.3) johtuen.

Johtokunnan päätöksellä emme palauta kausimaksuja kevään 2020 osalta. Seuraa on kohdannut ylivoimainen ja meistä riippumaton este toteuttaa harrastustoimintaa, joten jo maksettujen kausimaksujen palautusvelvollisuutta ei ole.

Tilanteen salliessa järjestämme kesällä rantajumppaa Vesaniemen uimarannalla, tiedotamme tästä lähempänä kesää tarkemmin.

Ensi vuoden aikataulut tulemme julkaisemaan seuran nettisivuilla elokuun aikana. Kangasalan kaupunki suunnittelee tältä keväältä peruuntunutta kulttuuritoria syyskuun alkuun, johon voi tulla katsomaan joidenkin ryhmiemme esityksiä ja jossa seuran johtokunnan jäseniä voi tulla tapaamaan seuran pisteelle.

KNV:n johtokunta ja ohjaajat toivottavat kaikille seuran jäsenille oikein hyvää ja liikunnallista kevättä! Tavataan viimeistään elokuun lopulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *